Säästää 2 viikkoa työaikaa Huntonin avulla
Projekti, joka aiemmin olisi kestänyt kahdeksan kuukautta, valmistuu nyt kaksi viikkoa etuajassa ja pienemmillä kustannuksilla, kertoo Kenneth Refseth.
Refseth Bygg -rakennusliike käyttää kohteissaan Hunton-tuotteita, koska ne valmistettu pääasiassa puusta. Tärkeintä yritykselle on kuitenkin itse rakennus ja sen tulevat asukkaat.
Rakennuksen kannalta on tärkeää, että siitä ei tule liian tiivis, vaan rakenne hengittää, sanoo Refseth, joka rakentaa tavallisesti uusia taloja asiakkaiden tilauksesta.
Kenneth on osakas isänsä rakennusliikkeessä Størenissä Norjassa. Muutamia vuosia sitten Refsethien rakennusliike kutsuttiin Hunton-akatemiaan Gjøvikiin. Kolmepäiväisen koulutuksen aikana osallistujat perehdytettiin Huntonin ratkaisujen rakentamismenetelmiin.
Se helpotti työtämme ja nopeutti rakentamista. Opimme Huntonin tavan rakentaa, ja nyt he tekevät projektisuunnitelmamme ja toimittavat kaiken valmiina työmaalle, jatkaa Refseth.
Huntonin materiaaleja ei tarvitse pitkään etsiä rakennuksista, sillä niitä laitetaan käytännössä kaikkialle: seiniin, lattioihin, välikattoihin ja kattoihin.
Meidän kohteissamme työilmasto on erittäin hyvä myös eristystöiden ollessa käynnissä. Lisäksi saamme koko rakennustyömaalle sahalta tutun puun raikkaan tuoksun, sanoo Refseth.
Rakennettuaan useita kohteita Huntonin menetelmällä, Refseth Bygg ja heidän asiakkaansa ovat tyytyväisiä. Yhteistyö Huntonin kanssa on ollut tehokasta ja työskentely kohteissa helppoa.
Olen ollut erityisen vaikuttunut Huntonin työntekijöiden ammattitaidosta. He varmistavat, että kaikki etenee sovitusti, ja he etsivät ratkaisuja eteen tuleviin pulmiin. He ovat sataprosenttisesti mukana hankkeessa ja löytävät aina hyvän ratkaisun, kertoo Kenneth Refseth.